Teksti: Mikaela Katro, toimitus@mediaplanet.com
Elämään liittyvät eri asiat muodostavat kokonaisuuden, jossa työelämä vaikuttaa muuhun elämään ja päin vastoin. Omien tarpeiden tunnistaminen on siksi tärkeää.
Mikä ihmisiä motivoi on laajuudestaan huolimatta kysymys, johon löytyy punainen lanka. 1990-luvulla tehtyjen tutkimusten pohjalta pystyttiin tunnistamaan 16 elämän perustarvetta, jotka motivoivat meitä kaikkia – motiivien voimakkuuden kuitenkin vaihdellessa yksilöllisesti.
Suomen Motivaatiotalo Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Manelius kertoo tutkimustuloksiin perustuvasta RMP-työkalusta, jonka antamien vastausten avulla voidaan tehdä omaa hyvinvointia ja arvopohjaista onnellisuutta palvelevia valintoja.
– Ihmisen on helpompi etsiä tasapainoa elämäänsä, kun hän tunnistaa itselleen tärkeät asiat ja ymmärtää, mistä saa energiaa ja voimavaroja ja toisaalta mikä niitä kuluttaa.
Jokainen on myös itse vastuussa hyvinvoinnistaan Työ ja työympäristö voivat olla ihmiselle stressaavia, mutta yksilön omaa vastuuta hyvinvoinnistaan ei sovi unohtaa.
– Omien tarpeiden tunnistaminen auttaa ihmistä tekemään hyvinvointia tukevia valintoja. Kun kuuntelee omia sisäisiä motiivejaan ulkopuolisten mielipiteiden sijaan, löytää itselle oikeat asiat sekä työssä että sen ulkopuolella, Manelius muistuttaa.
Kun itselle tärkeät motiivit selkenevät, on helpompi perustella toiveitaan myös muulle organisaatiolle. Useimmissa nykyorganisaatioissa on Maneliuksen mukaan mahdollista vaikuttaa omaan työhönsä.
”Omien tarpeiden tunnistaminen auttaa ihmistä tekemään hyvinvointia tukevia valintoja.”
– Jos henkilöllä on esimerkiksi matala sosiaalisten kontaktien tarve ja hän kuormittuu muita enemmän avokonttorissa, voi työympäristöä usein muokata valitsemalla rauhallisemman työpisteen tai tekemällä enemmän etätöitä. Kaikkiin 16 motiiviin liittyy asioita, joita voi hyödyntää tämänkaltaisessa tuunaamisessa.
Suomen Motivaatiotalo pyrkii parantamaan suomalaisten motivaatiota elämän eri osa-alueilla ja sitä kautta lisäämään tyytyväisyyttä ja menestystä sekä työssä että vapaa-aikana. Eri alojen asiantuntijoiden työkaluna toimii Reiss Motivaatioprofiili (RMP).