Suomalaiset naiset tarvitsevat vähemmän kehuja ja nauttivat enemmän muutoksista kuin naiset muissa maissa. Suomalaiset miehet taas nauttivat seikkailuista ja motivoituvat riskien ottamisesta. Tämä käy ilmi uudesta tutkimuksesta.
Psykologian professori Steven Reissin motivaatioteoriaan pohjautuvista motivaatioprofiileista on julkaistu tuoretta tietoa. Tutkimuksessa suomalaisten motivaatioprofiili on selvitetty yhteensä 2 333 henkilöltä, joista 1 456 on naisia ja 877 miehiä. Tästä on saatu profiilityökaluun Suomi-normi. Aineiston mukaan suomalaiset naiset hakevat muita naisia vähemmän hyväksyntää ja nauttivat enemmän joustavuudesta ja spontaanisuudesta. Heillä on muita vahvempi fyysisen aktiivisuuden eli liikkumisen tarve.
Sekä suomalaisia naisia että miehiä motivoi muita vähemmän tavaran ja materian kerääminen. Tätä voi selittää, että aineistossa on pääasiassa työelämässä olevia sodan jälkeen syntyneitä henkilöitä”, kertoo KTT Päivi Mayor, joka on tuonut Reiss Motivaatioprofiilin eli RMP:n Pohjoismaihin vuonna 2012.
Suomalaisilla miehillä taas on muita heikompi mielenrauhan tarve eli heitä motivoivat haasteet ja uusien asioiden kokeilu. Heillä on myös muita matalampi esteettisyyden tarve. Molemmilla sukupuolilla on heikko järjestyksen, puhtauden ja siisteyden tarve verrattuna globaaliin normiin.
”On mielenkiintoista lähteä tutkimaan ja pohtimaan näiden erojen syitä ja kuinka ne vaikuttavat meidän toimintaamme esimerkiksi kansainvälisessä johtamisessa ja vientiponnisteluissa”, sanoo TAMKissa näitä aiheita opettava Päivi Mayor.
Steven Reissin motivaatioteoriaan perustuva luotettava menetelmä
Professori Steven Reissin ryhmä kehitti 16 elämän perusmotiivin teorian 1990-luvulla modernilla tieteellisellä tutkimuksella, joka perustui yli 7000 henkilön aineistoon. Teoriasta kehitettiin luotettava menetelmä Reiss Motivaatioprofiili (RMP), joka mittaa perustarpeiden yksilöllistä vahvuutta.
Miten motiivit näkyvät käytännössä, riippuu kulttuurista, yksilön kasvatuksesta ja kokemuksista. Reissin teoria on ensimmäinen empiirisesti kehitetty ihmisen sisäistä motivaatiota laajasti kartoittava motivaatioteoria. Se on käytössä eri puolilla maailmaa, myös muissa Pohjoismaissa. Suomessa kartoituksia tekee yli 80 sertifioitua valmentajaa.
Reiss Motivaatioprofiili muodostuu vastauksista 128 väittämään. Kysely täytetään verkossa ja käydään läpi valmentajien kanssa. ”Profiilipalaute ei sisällä arvotusta eli ei ole olemassa parempia tai huonompia profiileja, vain erilaisia”, KTT Päivi Mayor korostaa.
Yksilöllisen motivaatiotiedon avulla voidaan asettaa yhteisiä innostavia tavoitteita, kun uusi tiimi aloittaa. Rekrytointi, urasuunnittelu ja työnohjaus voivat hyödyntää profiilityökalua. Profiili sopii myös pohjaksi urheilu- ja parisuhdevalmennukseen ja yksilöiden erilaisiin elämän muutos- ja valintatilanteisiin.
Apua tiimityöhön ja kehityskeskusteluihin
Reissin motivaatiokartoituksen avulla esimies voi lisätä tiiminsä jäsenten innostusta ja sisäistä motivaatiota ja sitä kautta työn tuottavuutta. Yksilöt voivat tunnistaa omat perustarpeensa entistä paremmin ja siten vahvistaa elämänlaatuaan ja suunnata energiansa mielekkäämmin.
”Organisaatioissa työkalun käyttö perustuu luottamukseen”, korostaa Suomen Motivaatiotalon toimitusjohtaja Kirsi Manelius. ”Profiilikuva ei välttämättä kerro siitä, miten ihminen käyttäytyy, vaan se näyttää syyt käyttäytymisen takana. Motivoitumiseen vaikuttavat elämän perustarpeiden yksilölliset painotukset. Tiimissä tuloksia voidaan käsitellä myös anonyymisti ja tiedot koota yhteiseen tiimiprofiilikuvaan. Sen perusteella voidaan keskustella, mikä meitä yhdistää ja missä olemme erilaisia.”
Yhteiset 16 perustarvetta ilmenevät eri yksilöillä eri vahvuisina. Motivaatioiden voimakkuus auttaa ymmärtämään eri persoonallisuuksia. Ihmisillä on taipumus korostaa omia motiivejaan. Tähän liittyy paljon väärinkäsitysten ja konfliktien riskejä.
Erityisesti esimiehen on syytä tunnistaa omat motiivinsa ja hyödyntää alaistensa erilaisuus. Profiili voi toimia konflikteja ehkäisevänä työkaluna. Esimiehet voivat käyttää profiileja esimerkiksi suunnitellessaan projekteja ja työpareja tai ratkaistessaan erimielisyyksiä.
Haluttu työkalu Glaston Oy:ssä
”Olemme saaneet työntekijöiltä pelkästään myönteistä palautetta motivaatioprofiilin käytöstä”, kertoo Glaston Finland Oy:n henkilöstöjohtaja Stiina Enqvist. Lasijalostusteknologia-alalla toimiva Glaston-konserni on ottanut Reiss Motivaatioprofiilin työkalukseen muun muassa kehityskeskusteluihin ja tiimityöhön. Yhtiön 450 työntekijästä Suomessa ja ulkomailla 70:lle on tehty motivaatioprofiili esimiehistä aloittaen.
”Toiset työntekijät ovat jopa kyselleet, miksei minulle ole vielä tehty, kun ovat kuulleet asiasta. Kokemuksemme on, että motivaatioiden selvittäminen on lisännyt tiimin jäsenten itsetuntemusta ja auttanut tunnistamaan omia sokeita pisteitä. Sen avulla voi ymmärtää toisten käyttäytymistä ja hyödyntää tiimin vahvuuksia.”
Lisätietoja:
Kirsi Manelius, toimitusjohtaja, KTM, Suomen Motivaatiotalo Oy, puh 040 520 0049, kirsi.manelius@motivaatiotalo.fi
Päivi Mayor, yliopettaja, KTT, Tampereen ammattikorkeakoulu. puh: 0400 545 747, paivi.mayor@tamk.fi
Stiina Enqvist, henkilöstöjohtaja, Glaston Finland Oy, puh 040 7150 796, stiina.enqvist@glaston.net
Päivi Mayor, Marjo Risku: Opas yksilölliseen motivointiin -16 perustarvetta johtamisen apuna Talentum, 2015 Helsinki
Anu Martikainen: ”Motiivit anto aivan uuden näkökulman” – Kerronnallinen tutkimus Reiss Motivaatioprofiilin merkityksestä työntekijöiden identiteettityön vahvistajana, Aikuiskasvatustieteen pro gradu – tutkielma, Jyväskylän yliopisto, syksy 2017
www.motivaatiotalo.fi
Suomen Motivaatiotalo kokoaa alleen eri alojen asiantuntijoita, joiden työkaluna on Reiss Motivaatioprofiili (RMP). RMP-sertifiointikoulutuksen suorittaneella henkilöllä on oikeus käyttää Reiss Motivaatioprofiili -työkalua. RMP:stä on olemassa myös nuorten parissa hyödynnettävä, suppeampi Reiss School Motivation Profile (RSMP), jonka ensimmäisiä käyttäjiä koulu- ja opiskelumaailmaan ja nuorisotyöhön koulutetaan parhaillaan.