Kirjoittaja: Tuija Laitakari
”Kohtaan työnohjaajana ja RMP Motivaatiovalmentajana jatkuvasti asiantuntijoita ja esimiehiä, joilta työnilo tuntuu olevan kateissa eikä uusien asioiden oppiminen enää innosta. Olen pohtinut, että mistä tämä johtuu?”
Työelämässä on jo pitkään hoettu mantraa, että epämukavuusalueella oppii ja kehittyy parhaiten. Tutustuttuani Reissin motivaatioteoriaan olen alkanut kyseenalaistaa tätä väitettä paristakin eri syystä.
Ensinnäkin mitä tarkoittaa epämukavuusalueella oleminen? Vastaus riippuu täysin henkilön yksilöllisistä motivaatiotekijöistä. Monesti ajatellaan, että epämukavuusalueella on vaikeaa ja haastavaa, mutta entä jos siellä onkin vain ihan kamalan tylsää?
Minulla on hyvin matala mielenrauhan tarve ja korkea pyrkimys valtaan ja riippumattomuuteen. Nautin siis haasteista, muutoksista ja työskentelen mielelläni itsenäisesti. En ole turvallisuushakuinen ihminen vaan otan mielelläni riskejä. Yksinyrittäjänä tulevaisuus on epävarmaa ja jokainen päivä on erilainen. Nämä kaikki ovat asioita, jotka jollekin toiselle voisivat olla epämukavuusaluetta, mutta minua ne innostavat.
Mistä siis löytyy minun epämukavuusalueeni? Otetaan esimerkiksi kaurapuuro. Tykkään siitä ja syönkin sitä aika usein. Joskus aamulla, toisinaan päivällä tai illalla. Mutta, että sitä pitäisi syödä joka aamu klo 7.02, ei kiitos! Tai sitten työnteko. Sekin on monesti mukavaa, mutta samat hommat joka päivä samaan aikaan olisivat ihan syvältä.
Epämukavuusalueellani on siis turvallista ja leppoisaa, paljon rutiineja ja vähän vaihtelua. Olen miettinyt, että miksi minun pitäisi siis olla siellä? Oppisinko jotain paremmin ja kehittyisinkö ihmisenä? Tuskin.
Toisekseen meillä ihmisillä on taipumus tulkita toisiamme omien motiiviemme ja tarpeidemme kautta. Luulemme, että innostumme ja tylsistymme samanlaisista asioista. Tuputamme toisillemme neuvoja, jotka ovat auttaneet meitä itseämme. Ja sitten ihmettelemme, että miksi toinen ei tajua.
Työnohjaajana olen miettinyt näitä asioita paljon. Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu koulutetun työnohjaajan avulla. Se on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä. Usein tavoitteena on parantaa työmotivaatiota ja suoriutumista ja lisätä työhyvinvointia. Suomeksi siis vähentää leipiintymistä ja kyrsiintymistä.
Jos työnohjaaja ei tunnista omia motiivejaan, on vaarana, että hän ei kuule eikä ymmärrä toisen ihmisen tarpeita vaan sekoittaa ne omiinsa. Työnohjaaja ei osaa kysyä oikeanlaisia kysymyksiä eikä keskusteluissa päästä kiinni olennaisiin asioihin.
Tutkimalla motiiveja yhdessä, voi työnohjaaja auttaa asiakasta takaisin työnilon äärelle. Monesti jo pienet muutokset omassa työssä riittävät. Ei tarvitse mennä epämukavuusalueelle, kun tietää mistä asioista työssä nauttii ja ammentaa voimaa. Lisäämällä innostavien asioiden tekemistä jää voimavaroja myös uusien asioiden opettelulle.
Tuija Laitakari on Johdon ja esimiesten työnohjaaja (STOry), RMP motivaatiovalmentaja, uraohjaaja, mentori ja coach. Hänellä on pitkä kokemus johtamisesta, valmentamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä erilaisissa yrityksissä ja yhteisöissä.