Shani tuntee terveyden- ja sosiaalihuollon esimies- ja henkilöstöhallinnon. Hän on ollut alalla yli 25 vuotta seuraamassa ja toteuttamassa muutos- ja henkilöstöjohtamista sekä julkisella että yksityisellä puolella. Motivaatio on ollut kiinnostuksen kohteena pitkään. Reiss Motivation Profile@ (RMP) oli luonteva lisätyökalu johtamisen ja työhyvinvoinnin valmentamiseen ja kouluttamiseen.
Shani on kokenut RMP-työkalusta olevan hänelle valmentajana hyötyä organisaation koko elinkaaren ajaksi. Työnhaussa ja rekrytoinnissa RMP:n avulla on löydetty työnhakuun fokus ja se on auttanut erottautumaan muiden hakijoiden joukosta. Rekrytointikäytössä se on auttanut selvittämään, onko avoin tehtävä hakijalle sopiva ja onko yhteistyön aloitus molemminpuolinen etu.
RMP:tä voi hyödyntää myös tiimiyttämisessä. Eräs uusi tiimi halusi panostaa heti alussa tiimin hyvään dynamiikkaan. RMP:n avulla tunnistettiin oma ja työkaverin tapa ajatella ja toimia erilaisissa tilanteissa. Näin päästiin heti liiketoiminnassa hyvään ja tehokkaaseen alkuun.
Shani on hyödyntänyt RMP:tä myös konfliktitilanteiden selvittämisessä. Tiimin ”hankala työntekijä” olikin sosiaalisten kontaktien tarpeen osalta väärinymmärretty kollega. RMP:n avulla päästiin käsiksi asiaan ja kun ymmärrys tiimissä kasvoi, löydettiin konfliktitilanteeseen ratkaisu.
Shani Livson, valmentaja ja yrittäjä, BA Personnel
Minulle on tärkeää, että käytössäni on aina mahdollisimman suuri määrä valmennuksia, koulutuksia ja arviointeja tukevia työkaluja. Reiss Motivation Profile@ -työkalu (RMP) on hyvä lisä ammatilliseen työkalupakkiin.
Uskon pystyväni pureutumaan valmennuksissani jatkossa entistä paremmin valmennettavan todellisiin omiin tarpeisiin, ja ohjaamaan henkilöä sen pohjalta kestävämmin esimerkiksi uravalintojen tai työn tuunaamiseen alueella.
Tulen ennen kaikkea käyttämään RMP:tä yksilö- ja ryhmävalmennuksissa. Oma työni painottuu työelämän eri tilanteisiin eli esimerkiksi RMP:n hyödyntäminen osana työllistymisvalmennusta tai tiimivuorovaikutuksen kehittämistä voisi tulla kyseeseen.
Juho Toivola, työpsykologi ja yrittäjä
Olen vuosien saatossa itse tehnyt kaikki yleisimmät persoonallisuustestit. Ne kuvaavat varsin hyvin sitä, miten käyttäydymme. Ne tavallaan lukitsevat ihmisen tiettyyn muottiin, tällainen olen – enkä muuta voi. Näillä mennään, turha yrittää muuttaa asioita mihinkään suuntaan.
Tehtyäni Reiss Motivation Profile® -motivaatioprofiilin (RMP) sain aivan uudenlaista tietoa itsestäni ja ymmärsin käyttäytymistäni aivan uudella tavalla. Itsetuntemus on lisääntynyt, samoin ymmärrys omista voimavaralähteistä. RMP toimii työkaluna, jonka avulla voin paremmin vaikuttaa omien tavoitteideni saavuttamiseen. On oma valinta, mitä motiiveja käytän hyödykseni jonkin asian toteuttamiseen.
Omien arvojen ja motiivien mukaan toimiminen antaa energiaa ja toisinpäin. Vastoin motiiveja käyttäytyminen turhauttaa, uuvuttaa ja lopulta voi viedä jopa masennukseen asti.
Nykyisessä työssäni olen käyttänyt RMP:tä oman tiimini kanssa. Olemme asiantuntijaorganisaatio, jossa on varsin erilaisia persoonallisuuksia ja työtehtäviä. Jokaiselle on tehty ja läpikäyty oma henkilökohtainen profiili ja myös koko ryhmän tiimiprofiilia. Jokainen sai paljon uutta tietoa omasta profiilistaan ja ymmärrystä itseään kohtaan ”olen juuri sellainen, kuin minun kuuluukin olla”.
Vaikka tiimin sisäinen luottamus on ollut aina hyvä jo entuudestaan, osaamme nykyään hyödyntää tiimiläisten yksilöllisiä vahvuuksia vieläkin paremmin. Suuri plussa motivaatiotuntemuksesta on ehdottomasti ollut erilaisuuden arvostaminen, hyväksyminen ja kunnioittaminen. Ristiriitatilanteita henkilöiden välillä tulee vähemmän ja niitä on helpompi ratkoa.
Elina Jalonen, toimitusjohtaja, SOL Pesulapalvelut
Reiss Motivation Profile® (RMP) toimii Glastonilla johtamisen apuvälineenä niin esimiehille, tiimeille kuin HR:lle. Glastonilla haluttiin viedä kehityskeskustelujen painotusta enemmän motivaatio- ja kehittymisasioihin ja siihen tarjottiin esimiehille työkalu, jonka avulla nuo keskustelut on helppo käydä. Myös tiimien sisäisen ja tiimien välisen vuorovaikutuksen kehittäminen on ollut tavoitteena ja sitä on parannettu RMP-työkalun avulla.
RMP on tehty Glastonilla kaikille esimiehille. Itsetuntemuksen parantuminen ja sen myötä kollegan parempi ymmärtäminen on helpottanut työntekoa globaalissa ympäristössä.
Tiimeissä on käyty hyviä keskusteluja ihmisten erilaisuudesta ja motivaatioprofiileja onkin mietitty ja hyödynnetty käytännössä työtehtävien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä.
HR on vetänyt tiimityöpajoja sisäisen yhteistyön kehittämiseksi ja työpajoissa on keskusteltu yleisemminkin motivaatiotiedon hyödyntämisestä mm. tiimin työnjaossa ja erilaisten kehitysprojektien miehityksessä.
Stiina Enqvist, HR johtaja, Glaston Finland